Kutsumanimi: Hilma
Syntynyt: 5.6.2010 Kuollut: 1.10.2015 Sukupuoli: naaras Väri: ruskeasiamsoopeli viittakuvio Kasvattaja: K. Piiroinen |
Löysin Hilman poikueen aikoinaan Petsiestä, jossa ihastuin Hilmaan vaikka Hilma onkin värivirheellinen. Jonkin aikaa yritin uskotella itselleni etten voi ottaa uutta kania, mutta kun jo edesmenneen Reiska-hermeliinimme kääpiöluppa kaveri menehtyi, en voinut enää kieltäytyä.
Hilman emä on kääpiöluppa ja isä kääpiöluppa fuchs. Hilma on saanut yhden poikueen (B-poikue) kääpiöluppa uroksen kanssa. Kaikki poikaset olivat kääpiöluppia eli lyhytkarvaisia. Valitettavasti tämän yhden poikueen jälkeen Hilma ei ole enää tiinehtynyt jostain syystä. Vaikka Hilma onkin värivirheellinen, se on mielestäni erittäin hieno kani. Se on siistein ja rauhallisin naaraskani, mitä minulla on koskaan ollut. Hilma lopetettiin syksyllä 2015 ja sen kohtu lahjoitettiin Lemmikkikanitutkimuksen kohtututkimukseen. Tämän lisäksi Hilma osallistui elämänsä aikana kanien luustotutkimukseen, e.cuniculi- ja kanien suolistoloistutkimukseen. Vaikka Hilman suku ei jatkunutkaan kasmirluppakasvatuksessa, niin hänestä oli osaltaan paljon hyötyä kaneihin liittyvän tiedon lisäämisessä.
|